Wednesday, May 17, 2017

Laibach live

13.11.2017 21-01
Korjaamo, Töölönkatu 51, 00250 Helsinki 
K18

Heinäkuussa muutaman vuoden tauon jälkeen uuden albumin julkaiseva Laibach saapuu Suomeen ja Kulttuuritehdas Korjaamolle marraskuussa. Jugoslavian aikaan perustetun yhtyeen uusi levy Also Sprach Zarathustra sävellettiin alun perin Friedrich Nietzschen filosofiseen novelliin perustuvaa samannimistä näytelmää Thus Spoke Zarathustra varten. Uusi albumi on päivitetty versio näytelmän musiikista.

Kaivosteollisuuskaupunki Trbovljessa Sloveniassa, joka tuolloin oli osa Jugoslaviaa, 80-luvun alussa perustettu Laibach on monivaiheisen uransa varrella flirttaillut useiden eri musiikkityylien kanssa. Katalogista löytyy industrial-, electro-, tekno-, sekä klasari- ja rock-vaikutteita. Industrial-musiikin varhaisessa vaiheessa vaikuttanut ollut Laibach on ollut inspiraationa monen myöhemmän yhtyeen musiikille. Esimerkiksi Rammstein on nimennyt yhtyeen yhdeksi tärkeimmistä vaikuttajistaan.

Pohjois-Koreassakin keikkailut Laibach on ansainnut kulttistatuksensa lähes 40-vuotisella urallaan omaperäisellä tavalla yhdistää musiikkiinsa niin politiikkaa, aktivismia kuin taidefilosofiaakin. Moninaisten musiikillisten kokeilujensa lisäksi yhtye on herättänyt huomiota live-esiintymisillään ja albumiensa kansitaiteella. Militarismista ja toisesta maailmansodasta ammentavat aiheet ovat aika-ajoin koettu poliittisesti arkaluontoiseksi. Tulevalla kiertueella yhtyeen on kerrottu panostavan entistä enemmän keikkojen visuaalisuuteen.

Liput myynnissä Tiketissä perjantaina 19.5. klo 10

www.laibach.org
www.facebook.com/Laibach


LIPUT
28€ / 30€

Tiketti
www.tiketti.fi/tapahtuma/47528


Tapahtuma Facebookissa

No comments:

Post a Comment